Vitoskurssin kirjaessee

Opettavaiset sadut

Hanhiemon satuja ja Eläintarinoita ovat 1600-luvun loppupuolella julkaistuja satukokoelmia. Hanhiemon satuja-kokoelman kirjoitti ranskalainen Charles Perrault ja se julkaistiin vuonna 1697. Eläintarinoita julkaistiin yhteensä 12 eri kirjassa, jotka sisälsivät yhteensä 239 faabelia. Kokoelma, jonka luin sisältää faabeleita useista eri kirjoista. Eläintarinat kirjoitti Perrault'n tavoin ranskalainen Jean de La Fontaine. Viimeinen La Fontainen Eläintarinoita-kirja julkaistiin 1694.

Charles Perrault ja La Fontaine elivät klassismin tyylisuunnan aikana. Perrault eli 75-vuotiaaksi (1628-1703) ja La Fontaine 73-vuotiaaksi (1621-95). La Fontaine oli 1700-luvun Ranskan kuuluisin faabeleiden kirjoittaja ja hän onkin erityisesti faabeleistaan tunnettu. Perrault'n Hanhiemon sadut ovat hänen kuuluisimmat teoksensa.

Klassismin aikana antiikkia pidettiin esikuvana ja useat Perrault'n ja La Fontainen tarinoista ovatkin peräisin antiikista. La Fontaine kirjoitti Aisopoksen faabeleista omia versioitaan. La Fontainen sanotaan noudattaneen klassismin sääntöjä vain aiheen käsittelytavan kannalta ja faabeleiden sisällöt olivat vastakkaisia klassismin sääntöjen kanssa. Hän myös keskitti ja loi selkeitä ja tiiviitä ilmaisuja ja asetelmia eläinten välille. Faabeleiden sisältämät opetukset ovat ristiriidassa klassismin kanssa. Myös Perrault'n sadut olivat peräisin antiikista. Punahilkka perustuu osittain erääseen myyttiin Kronoksesta.

Hanhiemon sadut ovat noin 10 sivun mittaisia satuja, joiden lopussa on muutaman rivin opetus tarinaan liittyen. Mukana on myös pari faabelia kuten Saapasjalka-kissa ja Punahilkka. Eläintarinat ovat puolestaan lyhyitä faabeleita. Niiden jälkeen ei ole opetusta, vaan lukijan pitää itse tulkita opetus tekstistä. Hanhiemon satuja-kirjan ensimmäinen satu on Punahilkka. Siinä tyttö nimeltään Punahilkka on viemässä ruokaa sairaalle isoäidilleen. Susi, joka ei ole syönyt kolmeen päivään haluaa syödä tytön, mutta ei halua tehdä sitä julkisella paikalla. Susi meneekin ensiksi isoäidin luo, missä susi syö isoäidin kokonaisena ja käy itse sänkyyn esittämään isoäitiä. Susi saa tytön sänkyyn, jossa susi sitten syö Punahilkankin. Opetuksena on, että lapset eivät saa jäädä kuulemaan, kun oudot sedät puhuvat heille. Saduissa on harvoin onnellinen loppu. Useat sadut ovat raakoja sisällöltään eikä niitä voisi lukea lapsille ainakaan nykypäivänä, esimerkiksi Siniparta-sadussa Siniparta niminen rikas aristokraatti murhaa vaimojaan ja tarina sisältää paljon verta ja Metsän nukkuva prinsessa-sadussa kuningatar syö ihmisiä, myös lapsia. Eläintarinoita-kirja, jonka luin sisälsi 56 lyhyttä faabelia.

Susi ja koira tarinassa nälkäinen susi ja pulska koira tapaavat. Susi huomaa koiran kaulassa kiinni olevan hihnan ja päättää, että nälkäisenä ja vapaana on parempi olla kuin hihnassa vaikka saisikin ruokaa. Opetuksena on, että vapautta ei saa ikinä vaihtaa mukavuuteen tai rahalliseen hyötyyn. Sirkka ja muurhainen-tarinan opetuksena on, että kova työ ja tulevaisuuden suunnittelu palkitaan. Sirkka on tanssinut ja laulanut koko kesän kun taas muurahainen on kerännyt ruokaa talvea varten. Talven tullessa sirkka pyytää ruokaa muurahaiselta, jotta ei kuolisi. Muurahainen kuitenkin kehottaa sirkkaa tanssimaan talvenkin, koska se on sirkan mielestä niin hauskaa.

Hanhiemon tarinat ovat vieläkin suosittuja vaikkakin niitä on ajan mittaan muutettu. 1800-luvulla romantiikan tyylisuunnan seurauksena mielenkiinto satuihin palautui. Grimmin veljekset kirjoittivat Perrault'n satuja uusiksi. Grimmien Punahilkka päättyy siten, että Punahilkka ja isoäiti pelastuvat metsästäjän tappaessa suden. Loppu on siis päinvastainen Perrault'n loppuun, jossa Punahilkka ja isoäiti syödään. Joistakin Hanhiemon tarinoista on myös tehty 1900-luvulla Disney-animaatioelokuvia, joista ehkä tunnetuimpana Tuhkimo. Nykypäivänä luetut Hanhiemon tarinat eivät ole raakoja ja verisiä ja niissä on usein onnellinen loppu. La Fontainen Eläintarinoita ei ole muunneltu vaan ne on säästetty melko samanlaisina.

Joistakin La Fontainen tarinoista oli mielestäni vaikea löytää opetusta ja tarinat olivat lyhyitä eivätkä sen takia mielenkiintoisia. Hanhiemon sadut olivat kiinnostavaa lukemista, sillä vaikka olinkin lukenut niitä ennen, nämä olivat alkuperäisiä ja siten hieman erilaisia tarinoita. Opetukset olivat myös helposti esillä.

Lähteet: http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_ba_fontaine.htm

Sarjisanalyysi

Ilkka Heilän piirtämä B. Virtanen on suomalainen sarjakuva. Lukemani albumin nimi on B. Virtasen poika. Sen on kustantanut Arktinen Banaani ja se julkaistiin syksyllä 1998. B. Virtasen poika on neljäs B. Virtanen-albumi ja, kun se julkaistiin, sarjakuva ilmestyi jo noin 20 lehdessä. Luen lähes joka päivä Iltalehdestä muiden sarjakuvien ohella B. Virtasen, joten tämä tuntui sopivalta valinnalta tähän. Tykkään näistä sarjakuvista pääosin niiden yksinkertaisen piirtotyylin takia.

Ilkka Heilä on vuonna 1956 Tammisaaressa syntynyt srjakuvapiirtäjä. Heilän sarjakuvia nähtiin jo 1970-luvun alussa Sarjis-lehdessä ja huumorilehti Arpuusissa. Kuitenkin vasta 1989 hän kehitti B. Virtanen -sarjakuvan sanomalehti Uuden Suomen järjestämään sarjakuvakilpailuun. B. Virtasen ansiosta hän pystyi siirtymään täyspäiväiseksi sarjakuvataiteilijaksi. Hän on mm. saanut Puolen kilon Kritiikin punnuksen vuonna 1994 ja Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatun vuonna 2006. B. Virtasen lisäksi Heilä on tehnyt koulukaverinsa Matti Ponkamon kanssa sarjoja ”Lakitupa” ja ”Maailmojen luojat”. Heilä on myös tehnyt parodiasarjoja Suomen MAD-lehteen. B. Virtasen poika-albumi kuuluu koomisiin sarjakuviin. B. Virtaset ovat sanomalehtistrippejä.

Albumin teemoja ovat ahkeruus, kiusaaminen ja masentuneisuus. Albumissa stripit liittyvät usein toisiinsa siten, että edellisen stripin aihe jatkuu suoraan joko heti tai sitten on voinut kulua vähän aikaa edellisen stripin tapahtumista. Tarinaa liikutetaan strippi kerrallaan, mutta joskus stripillä ei ole mitään tekemistä edellisen stripin tapahtumien kanssa ja siinä aloitetaan uusi useita strippejä kestävä tarina. B. Virtasen poika-albumin stripeissä on aina 2-4 kuvaa ja ne ovat lähes aina samanlaisia tyyliltään. Ensimmäinen kuva usein jatkaa tapahtumia edellisestä stripistä ja viimeisessä kuvassa strippi hupentuu johonkin hauskaan lausahdukseen ja/tai tekemiseen, mikä saa lähes aina Virtasen entistä masentuneemmalle ja surullisemalle päälle.

B. Virtanen on tietenkin sarjakuvan päähenkilö. Hän työskentelee Oy Firma Ab -yrityksessä. Hänen esimiehensä kohtelevat häntä kaltoin. B. Virtanen työskentelee kaikki päivät konttorissa kirjoitus- tai tietokoneellaan. Hän pukeutuu harmaaseen toimistopukuun ja rusettiin. Hänen kovasta työstään kunnian ottavat hänen esimiehensä. B. Virtanen on lähes aina masentunut ja on harvinaisuus nähdä hänen hymyilevän. Kotonakaan ei mene kuitenkaan paremmin. B. Virtasen ylipainoisen vaimon nimi on Armi Virtanen., joka määräilee aina B. Virtasta kotona ja heillä onkin usein riitoja. Armilla ja B:llä on myös lapsi Marko, joka esiintyykin lukemassani ”B. Virtasen poika-albumissa aika paljon. Marko tekee pikkurikoksia, kuten näpistelyä ja töhrii rakennusten seiniä. Marko on myös yrittänyt ansaita rahaa mm. myymällä vanhempiensa kirjat. Reino Murikka on lähin B. Virtasen esimiehistä. Murikka on kaljupäinen, lihava ja hän nauttii siitä, kun hän karjuu B. Virtaselle. Murikkaa ei näe oikeastaan ikinä työn parissa vaan hän määräilee muita ja juo kahvia, syö muiden ruoat ja lukee iltapäivälehtiä. Murikka on ihastunut Neiti Jantuseen, joka työskentelee myös Oy Firma Ab:ssa. Ihastuminen ei ole kuitenkaan kaiksipuolista vaan Jantunen ei pidä kenestäkään esimiehistä niinkuin ei kukaan muukaan. Lennart Nilken on työpaikan toimistopäällikkö, joka on hyviä ystäviä Murikan kanssa ja he tykkäävät nälviä yhdessä B. Virtasta. Nilkenillä on aina aurinkolasit. Hän harrastaa myös golfia, myös toimistossaan. Hän kuitenkin kohtelee Virtasta paremmin kuin Murikka. Johtaja Hynälä on sikaria polttava työpaikan johtaja. Hänen alaisensa pitävät häntä diktaattorina, mutta Hynälä on eri mieltä. Topi on työpaikan juoksupoika.

Albumin miljöönä on nykyaika ja useimmiten B. Virtasen työpaikka ja koti. Työpaikalla Virtanen on yleensä työpöydällään kirjottamassa kirjoituskoneellaan, joskus paperivuoren keskellä. Tässä albumissa seurataan myös Markoa. Marko on stripeissä usein ostoskeskuksessa kavereidensa kanssa tai töhrimässä talojen seiniä. Elottomat tekijät kuvataan normaaleina, elottomina.

B. Virtanen on rehellinen rankasti työskentelevä mies. Hänen esimiehensä ja vaimonsa käyttävät kuitenkin valtaa määräillessään B. Virtasta ja hän tekee niinkuin käsketään. Murikka ja Armi ovat kummatkin ylipainoisia ja B. Virtanen laiha ja masentunut. Albumissa ei näy rakkaudesta kovin paljoa merkkejä. B. Virtanen ja Armi Virtanen ovat kylläkin aviopari, mutta yleensä heidän yhdessäolonsa saa aikaan huutoa ja riitaa. Henkilöiden elämäntavat eroavat toisistaan suuresti. B. Virtanen on ahkera, mutta masentunut jatkuvan komentelun seurauksena. Murikka yleensä on iloinen saadessaan huutaa Virtaselle ja muutenkin hänellä menee hyvin toimistopäällikkö Nilkenin kanssa. Albumin alkuvaiheilla Murikka on kuitenkin surullisena ja huolissaan muutaman stripin ajan, kun häntä uhkaa vaara saada potkut. Toimistopäällikkö Nilken ja johtaja Hynälä elävät rikkaasti eivätkä pelkää näyttää sitä.

Albumin piirrostekniikka on yksinkertainen ja tässä vaiheessa B. Virtanen -albumeissa ei käyetty edes värejä erikoisemmin joten kuvat ovat mustavalkoisia. Kuvat ovat siis erittäin selkeitä. Albumissa käytetään tehokeinoja mm. kirosanojen muuntamista eri merkeiksi, vauhtiviivoja ja ääniefektejä. Stripeissä on mm. sellaisia tarinoita, missä B. Virtanen valittaa miten kurjaa elämä on ja kuvassa on lähikuvaa hänestä. Seuraavassa kuvassa näytetään laajempaa kuvakulmaa paikasta ja nähdään miksi Virtanen valittaa. Kuvien taustana on lähes aina vain simppeli valkoinen seinä ja joskus harvoin, kun stripissä ollaan ulkona niin taustalla näkyy vain lisää valkoisia talojen seiniä. Ainoat värit joita on käyetty ovat musta ja valkoinen. Nämä värit saattavat kuvata kuinka tylsää B. Virtasen elämä ja miltä se näyttää hänen silmissään.

Lukutaidoton ei ymmärtäisi kaikkia strippejä, mutta kuitenkin osan niistä. Jotkut stripit huipentuvat kuvaan, jossa esim. B. Virtanen sanoo jotain hauskaa, joten niitä ei voisi lukutaidoton ymmärtää. Teksti selittää kuvaa tässä albumissa huomattavasti enmmän kuin kuva tekstiä. Parissa stripissä ulkopuolinen teksti on ikäänkuin otsikkona stripille.  

Kuuden sanan novelli

Juoksen ja juoksen. Pakoon en pääse.